sunnuntai, 10. tammikuu 2010

10.01.2010 - Toipunut oon!

Heissuli vei!

Tänään tarkistin sähköpostini ja blogini ja huomasin, että minulle on kommentoitu! Se on hei hyvä juttu! Ensimmäinen kerta kun minua ikinä mitenkään huomioidaan. : )
Kuten olen aiemmin jo kertonut, oli flunssassa. Mutta ihan flunssaa se ei sittenkään ollut. Se oli mononukleoosi. Sitten iski silmätulehdus ja vatsatautikin vielä. Yhdessä vaiheessa mietin, että viekö tämä nyt sitten hengenkin vielä. Tuntui siltä, että joku on tätä muutosta vastaan. Nyt olen kuitenkin parantunut ja itse kuntoilu voi alkaa!

On ollut kovia pakkasia ja ulkona ei ole paljoa viitsinyt käydä kääntymässä. Mitä nyt pakolliset lenkit koirien kanssa ja niissä pientä hölkyttelyä. Sisätiloissa olen kuntoillut sitäkin enemmän. Tai ei tanssimista kuntoiluksi voi kaiketi sanoa. Juuri eilen, lauantaina, laitoin televisioon Euroviisut vuodelta 2007 päälle ja lähdin veivaamaan taustatanssijoiden tahtiin. Kyllä siinä lämmin ainakin tuli, jossei muuta. Tänään oli hieman jalat kipeinä, mutta se oli sen arvoista! Kaiken lisäksi, se oli hauskaa!

Kynsien pureskelusta sen verran, että se on loppumaan päin. Tänään tuli hieman pikkurilliä järsittyä, mutta muuten olen vain nyppinyt ihoa niiden ympäriltä. Nyt näkyy jopa hieman sitä vaaleaa hommaa : ) siitä olen ylpeä!

Kuten huomaatte, myös blogin kirjoittamisessa olen epäonnistunut. En ole moneen päivään kirjoittanut mitään! Se on kamalaa! Nyt minun on ryhdistäydyttävä!

Tässä kaikki tänään!
Huomenna minä menen pitkälle hölkkälenkille rakkaan mp3-soittimeni kanssa. Saas nähdä, onnistunko hölkkäämään koko lenkin väsymättä liikaa!

sunnuntai, 3. tammikuu 2010

03.01.2010 - Yhyy!

Heissuli vei kaikki lukijat!

Eipä täällä kyllä ketään ole käynyt, mutta sille asialle en voi mitään. Tänään ei ole edistystä, vaan takapakkia. Kynsiä järsin koko illan ja nyt on sormet kipeinä. Kynsilihaan asti menin. Ruokailua olen kuitenkin vähentänyt. Tai siis napostelua..

lauantai, 2. tammikuu 2010

02.01.2010 - Uusi tavoite

Heissuli vei!
Unohdin eilen kirjata yhden tavoitteen ylös. Tavoittenani on nimittäin kirjoittaa tämän vuoden aikana kirja ja saada se vielä kustannettuakin. Siitä tulee rankkaa, sillä tämä projekti on kaikkein vaativin.
Kirjan ideasta en kerro mitään, sillä en halua, että kukaan varastaa sitä. Epäluuloinen kun olen.

No, mutta.. Mitä olen tänään suorittanut?

Laihtuminen: Ei edistystä.
Kynsien pureskelu: Vähemmän kuin yleensä.
Positiivinen elämänasenne: Jotakuinkin.
Ahkeruus: Eiköhän kirjan aloittaminen ole ahkeraa? Jos ei ole, niin sitten ei edistystä.
Bloggaaminen: Koko ajan.
Kirjan kirjoitus: Aloitettu ja valmiina etenemään!

Pahoittelen, että en jaksa kirjotitaa enempää, mutta olen kipeä ja voimat on poissa. Hädin tuskin jaksan kirjoittaa tätäkään viestiä.

perjantai, 1. tammikuu 2010

01.01.2010 - Mistä on kyse?

Heissuli vei vaan kaikille, jotka ovat tätä vaivautuneet lukemaan. Juuri huomasin, että tälläisiä laihdutusblogeja onkin aika paljon. Tämä saattaa erota niistä siinä mielessä, että nyt tavoitteena on muutakin, kuin vain laihtua. Voisinkin listata viisi päätavoitetta, joiden ympärillä tämä blogi pyörii (siis ihan tavallisen elämän lisäksi)

  • Laihtua vähintään 8 kiloa
  • Lopettaa kynsien pureskelu ja nyppiminen
  • Aloittaa positiivisempi elämänasenne
  • Olla ahkerampi
  • Kirjoittaa tätä blogia.

Viisi päätavoitetta, joista viimeinen, on jo hyvin aloitettu. Ja minullahan on siis 364 päivää aikaa suorittaa nämä kaikki kohdat. Nyt kerron jokaisesta tavoitteesta hieman enemmän

Laihtumisprosessi
En ole ikinä ollut kovinkaan urheilullinen tai  liikunnallinen. Inhosin koululiikuntaa yli kaiken. Nyt kuitenkin näin LIV -kanavalta dokumentin ylipainoisista äideistä ja ajattelin, että en halua päätyä ikinä niin... isoksi. Tämä dokumentti tuli uuden vuoden aattona, joten se olikin hyvä päivä tehdä tämä lupaus.
En ole myöskään ylipainoinen eikä minulle hirveästi paino-ongelmia ole. Haluan vain nämä "pelastusrenkaat" pois tuosta vyötäröltä. Koska olen teini, niin haluan myös löytää helpommin vaatteita. Haluan luopua XL koosta ja siirtyä M kokoon. S:ään en varmaan tule tänä vuonna pääsemään, mutta katsotaan se nyt sitten ensi vuonna.
Liitän tähän oman painoindeksini, jotta varmasti kaikki epäilijät voivat sanoa, että en ole ylipainoinen tai alipainoinen.
 

painotaulukko-1.gif picture by yoperhonen93

Eli siis tuo ympyröity, johon tuo iso punainen nuoli osottaa on minun painoindeksini. Haaveina on siis laihtua 68 kg:stä 60 kg.
Se miten aion laihtua on, että liikun paljon, paljon enemmän ja lopetan napostelun ja karkin mässäyksen.

Kynsien pureskelu
Haitallinen ja kovin kurja vaiva. Olen tehnyt tätä kolme vuotiaasta asti. Pääsin siitä noin 7-vuotiaana eroon, mutta se laukesi 9-vuotiaana uudelleen. Sen jälkeen en ole päässyt siitä eroon. Nyt haaveilen, että pääsen siitä eroon tämän vuoden aikana. Pahinta on, että järsin myös ihoa kynsien ympäriltä. Siksi kirvelee aina välillä. Sitten minulla on tapana taitella varpaan kynsiä ja kirskoa niitä irti. Tästä haluan päästä eroon todella paljon, sillä rikkinäiset kynnet tarttuvat sukkiin kiinni.

Positiivisuus
Haluan olla positiivisempi ihminen, enkä valittaa joka asiasta tai alkaa kiukuttelemaan. Tätä on vaikea kuvailla tällä hetkellä, sillä kaikki menee omalla painollaan. Ihan varmasti tätä lukevat tulevat huomaamaan, että olenko positiivinen vain en. Siksi pyydänkin siitä kommentteja.

Ahkeruus
Tällä tarkoitan että haluan opiskella ahkerammin ja tehdä kotona töitä ahkerammin. Haluan olla mahdollisimman avulias, mutta ei kuitenkaan sillä tavalla, että tulee "burn-out".

Bloggaaminen
Yleensä bloggaaminen jää viikon jälkeen, mutta tätä haluan pitää vähintään tämän 364 päivää, joita on vielä jäljellä.

___________________________________________________________

Merkintä tältä päivältä:
Olen ollut sikainfluenssassa (valitettavasti), joten en ole päässyt aloittamaan muuta kuin positiivisuuden ja bloggaamisen. Nyt se on paranemaan päin, mutta ainakaan viikkoon en tuota laihtumista voi aloittaa. Paitsi karsimalla napostelun.
En ole kunnolla esitellyt itseäni. Olen siis 16-19 vuotias teini, jolla on kaksi koiraa ja kilpikonna. Enempää en tässä vaiheessa kerro, koska en keksi mitään kerrottavaa. Opitte tuntemaan minut ja ajatuksen juoksuni kyllä.

KIITOS JA KUMARRUS!

  • Linkitänkö?

  • Henkilötiedot

    Hei!Tervetuloa seuraamaan ihan tavallisen nuoren elämäntapamuutosta. Ties vaikka tekin siellä näytön toisella puolella innostuisitte itsekin.Olen 16-19 -vuotias nuori opiskelija, joka haaveilee tietyistä asioista. Näitä ovat esimerkiksi painon pudottaminen, kynsien pureskelun lopettaminen, liian rasvaisen ruoan syöminen sekä liikunnan aloittaminen. Tässä nyt ovat nämä pääsääntöiset asiat. Jotta tästä blogista ei tule liian kuntoilupainotteinen, niin kerron myös muutenkin päivän tapahtumista ja vasta merkinnän lopussa on tarkka kuvaus asioista, joita olen tehnyt. Tarkka määritelmä jokaisesta ateriasta jonka söin ja liikuntahetken pituudesta. Joten, ei kai tässä muuta kuin: TERVETULOA 365 PÄIVÄÄ KESTÄVÄÄN ELÄMÄNTAPAMUUTOKSEEN!

  • Tagipilvi